25.1.2016. Kinondoni, Dar es Salaam

Viikko meni Mtwarassa suit sait, myynti oli hyvä ja tulosta syntyi!

Vietin siis Radio Fadhilan jälkeen reilun viikon Mtwarassa. Kaupungissa joka on kuuluisa cashewpähkinöistä ja kaasusta. Suomalaiset ovat mestoilla puuhailleet jo kymmeniä vuosia. Muun muassa Liike ry:llä on edelleen vahva läsnäolo ja muutama isompi maatalouskehitysyhteistyöhanke on päällänsä. Myös Mtukwao Community Media on lähtöisin suomalaisesta hankkeesta ja myöhemmin Vikesin ”adoptoima.”

Vuonna 2012 olin Mtwarassa pidemmän aikaa kouluttamassa nuoria journalisteja radion ihmeelliseen maailmaan. Tuolloin Jamii FM:lle oli juuri valmistunut studio Naliendelen kylään, muutamien kilometrien päähän Mtwarasta. Oli kyllä nasta treffaa neljän vuoden jälkeen näitä tyyppejä. Ei enää ihan ”nuoria journalisteja.”

Jamii FM:n tyypit

Meininki oli edelleen hyvä. Satimuksen Laura Yleltä oli näiden kanssa vuosi sitten viettäny melkein kaksi kuukautta harjoitellen radion tekemistä. Ja ihan hyvin oli oppi tarttunut.

Jamii FM:hän ei vielä ole eetterissä. Ensin odotettiin toimilupaa monta vuotta. Luvan saamiseen tarvittiin jopa hieman poliittista lobbamista, mutta sieltä se sitten vuosi sitten tuli. Mutta... Sitten piti rakentaa lähettimelle torni, vetää torniin sähköä, todeta että uusi hallitus ei välttämättä jatka hankkeen rahoitusta jne... Mut nyt ollaan lähellä toiminnan aloittamista, niinko kunnolla!

Peik ja torni

Jamii FM.n toimituksessa on nyt nippa nappa kymmenen reilu parikymppistä nuorta journalistia. Toisilla diplomia tai sertifikaattia journalismista, toiset repäisty suoraan kylistä.

Salehe ja Michael duunaa tuntikelloja harjoituslähetykseen

Jamii FM:llä on poikkeuksellinen toimintamalli Tansanialaisella yhteisöradiokentällä. Asema tekee läheistä yhteistyötä ympäröivien kylien kanssa ja kylien omat Rural Radio Groupit tuottavat matskuja radiolle. Informaatio tulee siis suoraan yhteisöistä. Hyvä meininki.

Jamii FM:n toimituksen ATK

Itse koulutus keskittyi kertaamiseen. Miten tehdään radiota. Juontoja, haastatteluja, uutisia, ohjelmia, reppareita jne... Ja tietysti CRP tehtiin tutuksi.

Viikko meni siis ihan rattoisasti. Modernina miehenä tsekkasin aluksi kämpän itselleni Airbnb:stä. Huono veto. Paikka oli Airbnb:n kartasta aika paljon sivussa ja sellanen ihan perus lodge. Siellä kärvistelin viikonlopun yli, jonka jälkeen muutin halvempaan ja parempaan. Rannan tuntumasta löytyi paikallisen amiksen pyörittämä kelpo hostelli-ravintola-kokouskeskus -rykelmä.

Harjoituslähetystä kuunneltiin piharakennuksessa

Neljä vuotta sitten tämä hostelli oli hieman kaukana ytimestä, eikä rannalla ollut juuri muuta. Nyt kaasun löydyttyä on Mtwara kasvanut reippaasti ja upouusi rantabulevardi vie sutjakasti kaupunkiin. Paitsi että kaupunkiin mennään prätkän kyydissä oikopolkuja pitkin...

Mtwarassa on paras julkinen liikenne mitä olen koskaan kokenut. Astut ulos ja välittömästi on prätkäkuski kyselemässä kyytiä. Tonnilla kaupunkiin ja puolellatoista kaupungin läpi bussiasemalle. Jos sataa, voi ottaa bajajin. Mahtavaa. Toista mitä täällä Darissa, missä bajaji- ja prätkäkuskit ei saa ytimeen ajella, ni pitää kävellä tonne ison tien varteen jos kyydin halajaa.

Karim ja Gregory lähdössä juttukeikalle

Peik tuli mestoille puolessa välissä duuniviikkoa ja toi sateen tullessaan. Aikasemmin oltiin toveri Hilalin kaa nautiskeltu mainion Naf Beach Bandin keikoista iltaisin, mut loppuviikko oli keli sen verran kehno, et mm. Morogorossa oli 400 perhettä jääny asunnottomaksi. 

The Naf Beach Band

Viikonloppu meni Darissa rentoutuessa ja perhettä ikävöidessä. Coco Biitsillä chillailua ja piraattileffojen tiirailua hotlalla. Ja hotlana tietysti Econo ja ylin kerros.

Tää viikko paiskitaan hommia. Tänään Peikin apupoikana ja kuunteluoppilaana Vikesin internetkurssilla, huomiseksi kutsuin itseni kylään UNESCO:lle ja BBC Media-actionille ja keskiviikkona treffit Sveitsin suurlähetystössä ( koska kuulimme, et Sveitsi olis kehittämässä yhteisöradioportaalia 5 miljoonalla eurolla... )

Torstaina ja Perjantaina oma CRP-koulutus, sit viikonlopun imen D-vitamiinia niipal ko hipiä kestää ja sunnuntaina kohti kotia.

Tällast tää on.

Käytiin kattoo myös futista. Kotijoukkueen maskotilla tais olla puhelu vastustajan molarille, joka imuroi aika pahasti...

Masasi - Tansania. 11.1.16

Ekan koulutuksen eka päivä on täten taputeltu.

Tämä blogi on pari viimeistä reissua elellyt hiljaiseloa. Johtunee siitä, että viimeisillä reissuilla on ollut seuraa mukana, mutta nyt kun ei oikein oo muutakaan tekemistä, niin pistetääs vähän ”minä-journalismia” kehiin. On kuulemma suosittua.

Lähtö perjantaina Turusta - minne jäi perhe puutaloon palelemaan - bussilla numero 15. Päällä erikoinen sommitelma kerrospukeutumista, sillä toppavaatteiden rahtaaminen rinkassa kolmisen viikkoa on sulaa hulluutta. Hulluutta on myös talsia Sanukeissa kahdenkymmenen asteen pakkasessa.

Helsinki-Vantaan perjantai-ilta on täynnä ylihintaista skumppaa ja haaveita alihintaisesta cavasta. Otin kaljan tietty. 0,4 A olut. Ihan kuin laivalla, mutta kalliimpaa. Ensimmäinen lento KLM:llä Schipholille. Sen verran myöhässä, että juoksuksihan se meni. Seuraava lento Kenyan Airways. (The Pride of Africa) Ihan pränikkä Boeing 787-8 ja käytäväpaikka. Ei valittamista. Maha täyteen, pari bissee, leffa ja tajupois. Aamupala juuri ennen Nairobia. Vaihto Kenyattan kansainvälisellä ja viimeinen siirtymä paikallisen naiskapteenin tasaisella kyydillä Kilimanjaron kautta Dariin.

Alustavasti meinasin viikonlopun viettää rannan läheisyydessä. Kuulin kuitenkin viisaammiltani, että kyseinen hotla on ammattinaisten ja heidän asiakaskuntansa vakkarimesta. Valitsin siis oman vakkarimestani, Econo Lodgen.

Olen aiemminkin tainnut kehua Darin vanhan kaupungin meininkiä ja tunnelmaa. Meininki on tosin mielestäni hieman hiljentynyt ja upea vanha rakennuskanta on paikoin gryndereiden pahasti raiskaama. Silti siellä viihtyy mainiosti. Päivisin kova meno ja kauppa käy, mutta illalla kun paikallisesta hiippailee takaisin hotlalle, on kuin kävelisi turvallisessa ja lämpimässä sylissä jonkin pikkukylän raittia. Paitsi, että esimerkiksi Juuapajoen yössä ei talojen edessä nuku perheitä, invalideja tai viimeisen bussin missanneita tuurijuoppoja.

Kuva muutaman vuoden takaa Darin vanhan kaupungin yöstä.

Ja pitihän sitä rannalla tietty käydä. Coco Beach, tuo Darin Kansanpuisto. Lauantaisin ja sunnuntaisin ranta täyttyy laatuaikaa viettävistä perheistä. Muksut ilakoivat rantavedessä, paidattomat fudisjäbät esittelevät taitojaan mimmeille ja teinit napsivat selfieitä minkä ehtivät. Illan hämärtyessä ulapalla satamavuoroaan odottavien rahtilaivojen valojen kajossa saapi nauttia viimeisimmistä Bongo Flava -hiteistä ja lempeästä Intian valtameren puhurista.

Coco Beachillä myös heppa-ajelua! Pare se ko tää.

Yksinään kun rantabaarissa omiaan funtsii, niin joutuu ikävästi jo mainitun ammattikunnan aggressivisen markkinoinnin kohteeksi. Kaiken näköistä, kokoista ja kuntoista naista rakastui minuun sillä silmäyksellä! Uskomatonta! Ei maar... Coco biitsiltä sitä seuraa saa jos haluaa. Tämän tiesi näköjään myös umpiseipäässä rannalla toikkaroiva japanilaisseurue. Viime vuosina olen vain ikäväkseni huomannut, että osa mimmeistä näyttää tarvitsevan entistä rennomman tunnelman työskentelyä varten...

Ja hinnat nousee! En tarkoita ammattinaisia. Tai mistä minä tiedän. Eipä ole ollut tapana panohommista maksaa. Meinaan esimerkiksi pirssiä. Tai Tuk-Tuk:ia (bajaji) ja bodabodaa (prätkää) Biitsiltä kun tuli hotlalle paluun aika, niin tuktukkikuski pyysi kymppitonnia kaupunkiin! Sikamaista. En mä rupee femmaa maksaa siitä matkasta. Ja kumijalka 15,000tsh! Otin siis prätkän.

Sunnuntai meni elpyessä, sillä kotimatkalla kävin vielä ottaa yhden hindien sporttibaarissa ja kuuntelin hindiheviä. Huono veto, mut minkäs teet.

Sunnuntaina kävin tietty katsomassa auringonlaskun Darin Tornin terdellä, eli kaupungin kalleimman hotellin kattoterassilla. Ah, siellä jos missä pääsee oikeaan maaherratunnelmaan. Saksalaiset eläkeläiset räpläävät khakihousuissaan safarioppaita ja parikymppiset brittimimmit Zanzibarin rusketuksessaan vertailevat matkakokemuksiaan. Tarjoilija tuo bissen, jonka hinnalla jäbä saisi viikon vuokransa maksettua ja kylkeen vielä paahdettuja cashewpähkinöitä, maniokkilastuja ja salsaa. Taustalla soi geneerinen lounge. Kyllä, menin sinne koska voin. Olenhan valkonaama.

Dar es Salaam. Rauhala. Tai Rauhalahti.

Maanantaina siirtymää. Neljältä muutaman tunnin unien jälkeen ( koska iltaleffaksi löytyi Straight Outta Compton. Ja olis muute löytynyt uus Star Wars ja James Bondiki ) pirssillä lentokentälle ja Mtwaraan. Masasin bussi löytyi heti asemalta, mut enpä taas ollu osannu ennakoida bussimatkan pituutta. Kartalla Masasi nayttää Mtwaran naapurikylältä. Niin no, kuus tunrtia siihen meni. Hanuria puuduttavan rynkytyksen ja kymmenien kylissäpysähtymisien jälkeen pamahdin paikalliselle dösäasemalle ( jotka muuten järjestäin näyttää kaikki lähes samalta ) ja ihmettelemään missä tämä Radio Fhadhila mahtaa sijaita. Aseman pomo ei vastaa puhelimeen, mut bajajikuski osas kertoa, että tuossa lähellä se on.

Radio Fadhila FM:n toimitus ja studio sijaitsee omassa rakennuksessaan vuoren juurella, näköjään jenkkien sponssaaman roomalaiskatolisen kirkon tiluksilla. Tällane compaudi, missä on vierashuoneilla varustetun radiotalon lisäksi kymmenisen muuta rakennusta. Puitteet on komiat ja studio AKG:n mikkejä myöden tikissä.

Siinä saavuttuani järjesteltiin pienet aloitussessiot ja kerroin parikymppisistä koostuvalle toimitukselle ja asemapomo Edwinille mitä tuleman pitää. Noin seitsemän hengen toimituksesta oli paikalla kolme jäbää ja pari mimmiä.

Pari päivää tässä menee kirkon piikkiin. Illallistan pastoreiden kanssa ja ylläpito on täys. Duunipäivänjälkeinen kävelylenkki kaupungilla näytti sen minkä odotinkin: Masasi on tavallinen keskisuuri tansanialainen risteyskaupunki, joka kuitenkin pitää sisällään tuhansia kiinnostavia tarinoita ja taas määrättäin niitä jo kuultuja.

Jos kielikorva taipuu kiswahiliin, ni tuosta Radio Fadhilan ensimmäiset jutut portaalissa.

Keli on kuuma ja sateinen. Sähköt tuon tuosta poikki, koska sataa. Mikä on jännä, sillä reilu kaksi kolmasosaa sähköstä tulee patojen turbiineista. Ja noin parinsadan kilometrin päässä nousee maihin putki, jonka tulisi nostaa tämä maa Itä-Afrikan yhdeksi suurmmista kaasuntuottajista ja tuottaa sähköä koko maahan. Mut sähköö ei vaa oo.

Kesho.

Pictures from 2015 training trip

Paluu Bongolaan, Jahrusha ja bongobussin viehätystä

Terve vaan rakas blogin tiirailija. Viime vuoden reissutekstit jäivät hieman vaiheeseen… Enkä muuten takaa, että tälläkään reissulla sen enempää merkintöjä syntyy. Nyt on vaan sellanen tilanne, että yhteys on heikko, televisiota ei ole ja kirjaa ajattelin säästellä myöhempiä hitaita hetkiä varten.

Vuosi on taasen vierähtänyt ja on laihan valkonaaman aika lähteä ihmettelemään Tansanian yhteisöradiokentän nykytilaa. Sama homma kuin aikaisemminkin: on-the-job-training ja tällä kertaa mukaan valikoitui kaksi asemaa pohjoisesta, yksi koillisrannikolta ja lisäksi yksi noin toisen asteen oppilaitos Arushasta. Tätä tekstiä kirjoittaessa, olen saapunut ekaan mestaan. Terrattiin.

Mutta mutta… Aloitetaanpa alusta.

Nyt on siis viides kerta maassa ja jos jotakuta kiinnostaa, niin nuoren miehen toilailuja ja ihmettelyä voi lukaista tuolta blogin alkupäästä vuodelta 2007. Itse en pysty. Sen verran hukassa tuli oltua. Nyt alkaa tämä reissuhomma olemaan jo jonkun verran lapasessa, mutta kun Tansaniasta on kyse, lapasesta lähteminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Säätöä ja sähläämistä, vahinkoja ja onnellisia vahinkoja.

Lentoyhtiöksi valikoitui tällä kertaa Ethiopian Airlines. Ensi kerralla ei valikoidu. Hyvät yhteydet, mutta pitkät vaihdot. Addis Ababassa oli onneksi mukavat torkkutuolit ja hyvää huumoria jurrisen ruotsalaisukkelin muodossa. “Entebbe, ENTEBBE! FAN!” kaikui terminaalin taxfreekauppojen, ketjussa röökaavien kiinalaisten kansoittamien tupakkakoppien ja ylihintaisia virvokkeita tarjoavien kuppiloiden ikkunoista. Mutta.. Olihan se taas miellyttävää imailla sieraimiin Mama Afrikan odööriä.

Dariin laskeuduttiin mukavaan ajankohtaan iltapäivästä ja suitsait hotlalle, joksi valikoitui tällä kertaa Durban Hotel. Ensi kerralla ei valikoidu. 40 Ameriikan taalaa ja tosi hyvä ja netti ja kaikkee. Paitsi, että ei ollut. Hinta oli oikein. Emäntä ilmoitti heti tullessa, että voi-voi juuri nyt ei wi-fi toimi, mutta voin käyttää ala-aulan konetta. Paitsi, että en voinut. Umpi juntturassa oli tämä paikallisten IT-asiantuntijoiden virittämä ritsa. Ja heti ATK-nurkkauksen takana katosta valui epämääräistä hiekan, virtsan ja / tai jonkin viemärin ylijäämää. Durban Hotel: 1.5 / 5. Econo Lodgeen pitää tehdä palatessa varaus.

Siinä sitten Darissa pyörimistä ja tuleviin mestoihin soittelua. Bajajilla yksille Coco Beachille ja tottakai piti käydä Mambozissa syömässä. (varmuuden vuoksi vedin lihaa tikussa.Viimevuotinen vatsatilanne kanan seurauksena on liian hyvässä muistissa.) Lauantai meni rattoisasti bussissa. Paitsi, että ei mennyt. Huhut kertoivat Dar-Arsusha siirtymän vievän kahdeksasta yhdeksään tuntia, mutta bongobussin jykevästä kyydistä saikin nauttia kokonaista kolmetoista tuntia. Aijai, oli kyllä rattoisa lauantai. Eiku, näin matkalla Kilimanjaron, mutta eipä se ihmeempiä tunnelmaa kohottanut...

Onneksi Arushassa oli vastassa Peikin diilaama kontakti ja ok hostelli oli varattuna. Taju lähti heti. Sunnuntaina tutustuin patikoiden pohjoisen Tansanian pääkaupunkiin Arushaan. Eipä vakuuttanut. Iltapäivästä hotellin naapurista löytyi oiva syöttöjuottola ja taivaskanavat tuuttasivat Valioliigaa, niin mikäs siinä. Alun perin piti matkata sunnuntaina kohti Terratia, mutta Mr. Baraka asemalta olikin itse tulossa juttureissulta jostain ja menossa maanantaina aamusta Terratiin, joten luonnollisesti liimauduin föliin.

Terratiin suoriuduttiin maanantaina aamupäivällä taas bongobussilla toista sataa kiitäen. Tällä kertaa pisin perinneteitä. Tyrät rytky ja hiekka pöllys. Perillä nopee naamanhuljutus ja aloitimme koulutuksen häthätää. Muutama tunti juoruttiin hieman alle kymmenen Radio Orkonerein nuoren toimittajan kanssa ja päätimme aloittaa aamusta hommat. Ja hyvin hommat hoitui.

Tämä päivä luotiin profiileja, upattiin matskuja ja perustettiin blogeja. Jännä, että tämäkin asema tekee yhteistyötä BBC:n Media Action -proggiksen kanssa ja ovat täällä kuulemma koulutelleet, mutta katso! - blogit ja podcastaaminen oli ihan uutta infoa lähes kaikille. Kiva, että joku täällä käy, mutta mitäköhän ne täällä tekee..?

Residenssinä Terratissa Orkonerein mediakeskuksen guest house. Ihan kiva. Mamat tuo illoin aamuin lämmintä lutrausvettä, generaattori jyskyttää kymmeneen saakka ja Airtelin 3G yhteys on viereisellä kukkulalla kohoavan linkkitornin varjossa pare ko Darisa.

Huomenna suoriudun jollain konstilla takaisin Arushaan arpomaan tulevia hommia. Aruhsalaisesta toimittajakoulusta tuli vihdoin ja viimein varmistus koulutuksesta eilen: “Yes, everything is ok, but no.” Ilmoittivat nyt sitten paria päivää ennen, että päivämäärät eivät käykkään, joten joudun vekslaamaan Loliondon aseman kanssa, että käykö niille muutos…

Myös viimisen aseman tyypit laittoivat viestiä, että juu käy, mutta kuudestoista päivä. Silloin piti olla kavereita vastassa Darissa, että laitetaas sekin säätöön. Ah, Tansania, tuo loputtoman säätämisen luvattu maa…

Viikko kaksi

Terveiset Iringasta! Perjantaina saavuin tähän vuorten ympäröimään kaupunkiin, mistä aikaisemminkin olen hyvää kertonut. Enkä suotta. Keli OK, ihmiset OK ja residenssi OK.

Viime viikko meni vauhdilla. Lähdin sunnuntaina aamusta kohti Morogoroa. Siirtymäajankohta oli nappiin valittu, sillä Darista Morogoroon vievä tie on keskustan lisäksi rempassa aina parinkymmenen kilometrin matkan Ubungon bussiasemalle saakka. Voin kuvitella millaisessa ruuhkassa kyseisellä siirtymällä arkiaamuisin körötellään. Paikallisjuna aloitti samalla reitillä pari viikkoa sitten, mutta junat eivät kulje sunnuntaisin, ja huhujen mukaan tuore paikallisliikenne kärsii moisista synnytysvaivoista, joten testaan sen joskus tulevaisuudessa.

Pitempien matkojen bussilinjat toimivat Tansaniassa kuin junan vessa. Pamahdat asemalle ja välittömästi olet lipputrokareiden ympäröimä. Tällä kertaa valitisin matkantarjoajaksi Abood-bussiyhtiön. (Myöhemmin kuulin, et Abood on Morogoron parlamenttiedustaja. Multimiljonääri arabi, ko pääsi kolmannella yrittämällä parlamenttiin. Rahalla tietty.)

Morogoroon meni reilu kolme tuntia ja paikan päällä odottelikin Leo. Leo on suomalainen ukkeli, joka on asunut maassa reilu parikymmentä vuotta. Paikallinen vaimo, kolme lasta, pyörittää safari / hostelli / baari / puusepänverstas / maissimylly bisnestä. Ollut aikoinaan mm. huonekalutehtaan johtajana. Tuhansien tarinoiden mies. Jonkin aikaa sitten Leo oli asuttanut venäläisen turistiryhmän. Englantia näistä osasi auttavasti yksi ja yksi itänaapureista oli hurahtanut maasaikulttuuriin. Kulki perinteisissä maasai-vaatteissa ja halusi muun muassa nukkua puussa. Yhtenä yönä venäläinen hävisi jonnekin. Seuraavana aamuna poliisit toivat venäläisen takaisin. Oli kuulemma harhaillut vuorilla puolimunasillaan...

Maanantain nautin Leon vieraanvaraisuudesta. otin selvää seuraavasta siirtymästä ja tutustuin kaupunkiin. Morosta olen aikaisemmin vain pyyhältänyt läpi. Ihan kiva kaupunki... Vaikea yhden päivän perusteella enempää analysoida. Tiistaina seiskalta bussiasemalle, sillä kasilta kuulemma lähtee bussi Kilosaan... Eipä muuten lähtenyt.

Kilosa on linnuntietä noin sata kilsaa Morogorosta, mutta sinnepä pääsee kahta reittiä ja molemmissa oli “hieman” ongelmia tien kanssa. Bussi lähti kymmenen jälkeen ja matka kesti reilu kolme tuntia...

Pölyisen ja perinneteitä kunnioittavan istumisen jälkeen saavuin Kilosaan. Pieni kaupunki, mutta eloisa meininki. Historiasta en tiedä, eikä tiennyt Wikipediakaan... alueen pääkaupunki, missä toimii kunnan rahoittama yhteisöradio. Tiistaina ehdin radiolle ja häthätää paikalle pamahti aseman nuoria tyyppejä. Ehdimme hieman aloitella koulutusta ja päätimme aloittaa tosissaan keskiviikkona heti aamusta.

Residenssinä Kilosassa Babylon Bar and Hotel oli kelpo. Kympin yö, aamupala ja telkkari. Ei valittamista. Keskiviikkona kasilta radiolle ja hommiin. Ennakkotietojen mukaan asemalla oli yksi tietokone eikä nettiä. Kuinka ollakkaan studion pöydän alta löytyi pölyttymästä pöytäkone, joka käyntiin potkaisemisen jälkeen osoittautui jonkin maanviljelyjärjestön lahjoittamaksi ja kone syönyt Ubuntun! Ohjelmat (eli lähinnä Audacity) oli valmiina ja muutamat olivat jopa sitä joskus käyttäneet. Netinkin saimme auki meikäläisen modeemilla ja yhden osallistujan Tigon liittymällä. Totesimme, että perustamme asemalle Blogin mihin tyypit voivat radiojuttujaan upata. ryhdyimme hommiin ja katso, TANESCOOO!!! Valtion sähköyhtiö teki sen minkä parhaiten osaa. Ei virtaa. Koko kaupungissa. Koko päivänä. Vittu.

Minkä mahtaa. Kuulimme, että sähköongelma kestää, joten aseman pomo lähti viemään meikäläistä pokkuroimaan kunnan isille. Hyvää päivää toivotettiin ja kerroin koulutuksesta ja harmittelin sähköogelmaa. “Mitä ongelmaa?” Totesi pukumies ja osoitti pyörivää kattotuuletinta. Niin sitä rahvaasta vieraantuu, kun takapihalla säksättää generaattori. Keskiviikko meni siis loppujen lopuksi harakoille. Kilosan kaupunki oli vartissa kävelty ympäri ja loppupäivän hikoilin.

Radio Jamii Kilosan jengi ja mä

Road to Iringa Town

Dösä

Torstaina aloitimme seiskalta aamulla. Nyt oli sähköä, mutta netti tökki. Kävimme materiaalit läpi ja osallistujat olivat pähkinöinä. Saimme äänitettyä asemalle esittelyklippejä, editoitua ne, avattua blogin sekä Podomatic-tilin. Iltapäivällä kun tuli aika ruveta matskuja uppaamaan, netti teki tenän. Sillä aikaa kun koitimme matskuja saada nettiin, käytiin läpi kaikki teoria mitä löytyi, tyypit tekivät lisää editointiharjoituksia mutta kuuden aikaan, kun ilta alkoi hämärtyä, oli pakko tyytyä antikliimaksiin ja todeta, että juttuja ei yksinkertaisesti saa upattua. Jätin studioon yksityiskohtaiset ohjeet juttujen uppaamiseen ja tyypit ryhtyivät kirjoittamaan hakemusta internetyhteyden saamiseksi radiolle. Meikän oli pakko lähteä levolle, sillä perjantaina oli aikainen siirtymä tiedossa.

Kuinka ollakaan, perjantaina bussi lähtikin jo kasilta. Ajoissa paikalla ja sain pelkääjän paikan. Takaisin Morogoroon matka kävi eri reittiä kuin tullessa ja matkalla näin jotain mistä olen kuullut vain puhuttavan: Kiinalaisten peltoja. Olisi hauska nähdä kunnon sateliittikuvia noista pelloista. Eivät ne pellon reunalta ihmeelliseltä näyttäneet, mutta asian laidan huomasi kun jatkoimme matkaa. Tie jota ajoimme oli perinteinen ja kuoppaisa, mutta viereen rakennettiin leveää uutta tietä. Pellolta kaupunkiin. Kiinalaisia ukkeleita seisoskeli siellä täällä ja valmista näytti tulevan. Sen enempää Kiinan neokolonialismiin kantaa ottamatta, hieman oudolta tuo tuntui...

Matkalla näin myös kuinka ukkeli veti fillarinsa perässä päätöntä reilu pari metristä kärmestä.

Puolen päivän jälkeen Moron bussiasemalla, mihin Leo toi hostellille jättämäni rinkan. “Tiedätkö meneekö busseja”? Leo kysyi. Bussit - Tansania: Kyllä. Ei tarvinnut kuin hetki asemalla pyöriä, niin sopiva kuulemma tulee Darista puolen tunnin sisällä. Ja näin kävi. Matka oli rattoisa. Mikumin luonnonpuiston läpi kulkeva tie on hidastustöyssyjä lukuunottamatta soljuva. Elukoita näkyi ja nousu vuoristossa on aina yhtä komeaa.


Illansuussa perillä ja perinteiset tervetuliais bisset isännän kanssa. Päivä oli kuitenkin ollut pitkä, joten taju lähti Iringan viilenevässä illassa suht aikaisin.

Lauantaina piipahdettiin Andyn kanssa hieman radalla. Shootersissa oli valkonaamoja enemmän kuin Joensuun torilla ja musiikkilinjaus suoraan Rasion puu- ja palikkalinjalta. En viihtynyt. Parasta antia oli  nuori vaahtosammuttimen kokoinen jenkki douchebag - jäbä, jonka moovsit ja mimmien kankkujen puristelut olivat karikatyyrin perikuva. Shootersista Twistersiin ja sama meno jatkui. En viihtynyt. Pikkutunneilla päätimme käydä imaisemassa kanat ja Miami Super Luxury Bar oli illan kohokohta. Jäbä hakkas kanan paloiksi, musana mainio sebene ja vanhat ukot joraili elämää nähneiden ammattinaisten kanssa. Viihdyin.

Sunnuntaina käytiin saunassa. Vieläkään Hill Top hotellin ukkelit ei oo hoksannu, että kiukaan pesään pitäis laittaa sinne mahtuvia puita. Jonkin aikaa piti tuulettaa savuja, mut hyvät löylyt saatiin. Andy houkutteli vaimonsakin löylyihin, sillä aikaa Adamin kanssa nautiskelimme terassilla folioknakit. Hyvä meininki.

Eilinen meni sähköpostitellessa ja tulevia sopiessa. Tulevat tuli sovittua ja nyt on aika paiskia taas hommia. Nuru FM on paikan nimi. Koneet hurraavat, netti toimii ja porukassa mukana IT tohtorikoulutettava. Kattellaa mitä näille sitten opettais... Eiköhän tästä hyvä tule.

Poa.


PS: Joo on Nuru FM:llä "hieman" eri meininki kuin Kilosan puskassa. Tästä karibu Nuru FM!

Note to self: Ei enää koskaan Mamboz:in kanaa

Kuten otsikko antaa ymmärtää, ensimmäinen viikko piti sisällään tiukat pönttösessiot. Mutta myös koulutussessiot, istuskelusessiot sekä vanhuuteen havahtumisen.

Viikko sitten alkanut reissu alkoi ongelmitta. Mitä nyt Tukholma-Qatar välillä just meikäläisen viihdekeskus ei lentokoneessa toiminut, joten torkkutunnelmissa mentiin. Qatar-Dar väli oli yölento ja puolityhjässä koneessa kelpasi vedellä kolmen penkin rivillä oikoseksi.

Perillä kasvoille tuulahti Darin kuuma ja kostea ilmamassa. Sadekausi on alkamaisillaan ja lämpötila on reilua kolmeakymmentä 24/7. Siihen vielä zeniitistä porottava mollukka ja kosteusprosentit päälle niin voi kuvitella minkälaisesta pätsistä on kyse.

Hotlana toimii jälleen hyväksi koettu Econo Lodge. Paitsi että - ensi kerralla vaihdan naapurikaupunginosaan, mistä Aino vinkkasi saman hintatason mestan ilmastoinnilla ja telkkarilla.

Viikonlopun powerpointittelin ja naputtelin viimeisiä koulutusmatskuja. Lauantaina piipahdin Samora Avenuen Raymondin kanssa katsomassa valioliigaa paikallisen ulkojuottolan yhteydessä toimivassa kisakatsomossa. Tunnelma oli korkea! Hyvä bisnes: joku pari sataa henkeä vetävä halli, tuolit sinne, tonni sisään (0,5e) ja tarjoilijat passaa bisseä.

Vanhuuteen havahtumista tapahtui siinä viikonloppuna, kun mieluummin jäin kämpille katselee leffoja, kuin olisin lähtenyt Darin yöhön. Asiaa tietysti helpotti kadulla kaupattavien leffojen laaja tarjonta. Leffat tosin ovat suurelta osin naurettavan huonoja piraatteja. Eilen tultiin kauppaamaan muun muassa uusinta Bondia. Kehitysmaaksi väittävät... DVD-julkaisut tulevat ainakin huomattavan nopeasti.

Tiistaina eka koulutussessio Darin yliopiston journalismin laitoksella. Hieman siinä oli sotkua, sillä luulin ensin meneväni Tumaini Yliopistolle, mutta kun Darin yliopistolta maanantaina soiteltiin, että mihin aikaan oot huomenna tulossa, ajattelin että mennään tällä.

Koulutuksessa mukana pari opettajaa ja pari kolmannen vuoden opiskelijaa. Käytiin perusjuttuja läpi ja hoksattiin, että kaikkein käytännöllisintä olisi, jos näytän kuinka saavat radiojuttujaan torpattua blogeihinsa. Osalla ei ollut blogia, joten tuli sitäkin siinä sitten opastettua. Iltapäivästä alkoi allekirjoittanut tuntea tuttua kiertoa alavatsassa, mutta siinä vaiheessa en vielä tiennyt mitä tuleman piti.

Keskiviikko yönä herään horkkaan ja tunteeseen, kuin joku iskisi puukolla vatsaan. ”Mamboz, saatana” ajattelin. Kulmagrilli, eli Mamboz, on ennenkin puruja vatsaan aiheuttanut, mutta ei sitä tunnu oppivan. Aamusta tuijotin itseäni peilistä ja olin aika valmis lähtemään sairaalaan. Tai himaan. Eipä oo ikinä ennen moisia kramppeja ollut. Siihen päälle vielä Darin yliopiston toisen päivän pakkoperuutus ja sotkut Tumainin kanssa (olis pitänyt lähettää varmistusviestin varmistusviesti) niin tunnelmat olivat todella maassa. Torstai meni elpyessä ja sain onneksi sovittua Tumainiin, että koulutus järjestetään perjantaina yhden päivän mittaisena.

Torstaina illasta treffasin vanhan koulukaverin Ainon, joka tätä nykyä pyörittää miehensä kanssa matkafirmaa Sansibarilla. Suosittelen, jos suunnitelmissa on Itä-Afrikka. 

Perjantaina aiemmat köpöset tunnelmat poistuivat kun päästiin sorvin ääreen. Olo oli edelleen hieman toisjalkainen, mutta kun koulutukseen osallistuvat olivat oppivaisia, ei ajoittainen tekniikan pykiminenkään haitannut. Pari opettajaa ja pari kolmannen vuoden opiskelijaa. En alunperin tiennyt, että Darin Tumainilla opetetaan New Mediaa, joten radioasiat jäivät hieman toissijaisiksi. Käytiin taas läpi, miten upata klippejä blogiin ja päästiin mainioihin keskusteluihin uuden median käytöstä Tansaniassa. Oikein onnistunut sessio. Eikä lyhyt aikakaan juuri haitannut, sillä lähes kaikilla oli perusasiat hallussa. (yhdellä jäbällä meni tosin sormi suuhun, kun oli unohtanut Google-tilinsä passut...)

Vanha ukko kävi sit perjantai iltana vetää turvalliset nuudelit intialaisessa, pari leffaa ja chattailut himaan. Tänään pakollinen terassibisse kaupungin kalleimman hotellin katolla ja valmistautumista siirtymälle.

Huomenna siis bussilla Morogoroon, siellä yksi yö ja siitä Kilosaan. Pitää huomenna soitella Kilosan radion tyypeille, että tietävät valkonaaman olevan tulossa.

Tällaista referointia. Ehkä enemmän yhteiskunnallista pohdintaa jahka asetun Iringan lokoisiin.

Nii eiku sellanen piti vielä, että... Lehdessä kerrottiin tänään kuinka Kiina on sopinut rakentavansa ja lainaavansa massit uuteen kaasuputkeen täällä. Kiinan historian kallein yksittäinen investointi ulkomaille koskaan. Ylittiköhän jossain muualla uutiskynnyksen? Katso kuvat.